top of page
reettakoivuniemi

SmoothTeam haastoi mukavalla tavalla kehittymään

Aleksi Kyllönen, Jussi Sirviö ja Petri Rasanen, Suomen breikkimaajoukkue


Suomen breikkimaajoukkueeseen kuuluu yhdeksän timantinkovaa tanssijaa ja kokenut valmennustiimi. Maajoukkue on uusi ja toiminta muotoutumassa. Breikki (breaking) on uusi olympialaji ja tanssijoiden isot tavoitteet ovat Pariisissa 2024.

Breikkiin kuuluu vahva yhteisöllisyys, kannustaminen ja toisten tukeminen. Toisaalta lajissa kilpaillaan useimmiten yksilöinä, joskus myös joukkuetoveria vastaan. Isoja kysymyksiä onkin, miten tasapainotella maajoukkueen sekä yksilön edun välillä ja miten löytää oikeat toimintatavat, jotka tukevat sekä maajoukkuetta että yksilöitä.

Breikkimaajoukkue pelasi SmoothTeamin simulaation maajoukkueleirien välissä. Valmentajat osallistuivat simulaatioon seuraajina.

Simulaatiossa positiivinen, kehittymistä tukeva vire

Simulaatio oli onnistunut. Se vahvisti meidän valmentajien käsitystä siitä, että olemme menossa oikeaan suuntaan. Käsiteltävät aiheet olivat odotettuja, ja keskeistä on, että simulaatio mahdollisti rohkean ja avoimen keskustelun, jossa oli koko ajan positiivinen vire. Tämä haastoi mukavalla tavalla kehittymään. Valmentajanakin pystyi haastamaan omia käsityksiään ja oppi sitä kautta paljon uutta, vaikka oli vain kuuntelemassa.

Vilpittömät kehut paransivat itsetuntoa

Simulaation avulla keskusteluissa päästiin tavallista syvemmälle, tanssijat avautuivat ja olivat avoimempia kuin olisivat olleet ilman simulaatiota. Oli todella tärkeää, että tanssijat pääsivät keskustelemaan näistä aiheista kiireettömästi.

Simulaatiossa jokainen pystyi tuomaan näkemyksensä esiin ja oivallettiin uusia asioista omasta roolista. Tanssijat tykkäsivät valtavasti, ja sanoivat, että tämä oli vähän niin kuin ”terapiasessio”. Nosti varmasti monen tanssijan itsetuntoa, kun kuuli muiden kehuvan vilpittömästi.

Jatkuvaa kehittymistä

Meillä on ollut paljon keskustelua siitä, mikä on maajoukkueen rooli. Joukkue on vielä nuori ja maajoukkueen toiminta on vielä alussa. On selvää, että näin alussa kaikki asiat eivät ole vielä valmiina.

Simulaatio auttoi ymmärtämään, että homma kehittyy koko ajan matkan varrella kun mennään eteenpäin. Hienoa oli huomata, että kaikilla, niin valmentajilla kuin tanssijoilla on aito halu kehittää, viedä sekä lajia että maajoukkuetoimintaa eteenpäin. Prosessien luonti kestää ja ne myös muokkautuvat matkalla.

Tarvitaan yhteisiä kokemuksia

Myös rento yhdessä vietetty aika on tosi tärkeää joukkueen muodostumisessa. Lisäämme mahdollisuuksia ja pyrimme valmentajina tukemaan sitä enemmän myös jatkossa, vaikka korona onkin asettanut rajoituksia tähän mennessä.

Vaikka monet joukkueen tanssijoista ovatkin kokeneita ja kansainvälisesti menestyneitä, nuorelle maajoukkueelle ei ole vielä kertynyt paljoa yhteisiä kisakokemuksia. Tämä vaikutti simulaatioon joltain osin. Tulevaisuudessa varmasti yhteiset kisamatkat ja -kokemukset kehittävät joukkuetta ja sen dynamiikkaa. Nyt niiden puuttuessa simulaatio oli yksi yhteinen kokemus.

Huippujoukkueen edellytykset

Nähdäksemme huippujoukkueen rakentamiselle keskeistä ovat sitoutuminen, resurssit ja yhteiset arvot. Kun tavoitteet ovat korkealla ja halutaan saada tuloksia, on olennaista, että niin valmentajat kuin urheilijatkin ovat vahvasti sitoutuneita tekemiseen.

Joukkueen resurssien pitää luonnollisesti myös olla kunnossa, jotta voidaan tarjota riittävä määrä laadukasta valmennusta ja mahdollistaa hyvä harjoittelu. Näiden lisäksi huippujoukkueella tulee olla yhteinen, selkeä arvopohja.

SmoothTeam on älyttömän hyvä nuorelle joukkueelle

SmoothTeam toimii tiimille kuin tiimille, joka haluaa kehittyä. Se on älyttömän hyvä nuorelle joukkueelle juuri siinä mielessä, että päästään tehokkaasti keskustelemaan diipeistäkin keloista ja keskustelu etenee. Syntyy oivalluksia ja hyvää itsereflektiota. Lisäksi simulaatio motivoi kehittämään omaa toimintaa. Toisaalta myös vanhemmat, vakiintuneet tiimit, joissa kaikki rullaa, hyötyvät. Kehittymisen kannalta SmoothTeam on varmasti positiivinen ruiske!

Maajoukkuevalmentajat:

Aleksi Kyllönen, maajoukkueen manageri Jussi Sirviö, maajoukkueen päävalmentaja Petri Rasanen, vastaava fysiikkavalmentaja

Comments


Commenting has been turned off.
bottom of page